Ymmärrät, että vastuullisuus on tärkeää. Et kuitenkaan tiedä mistä lähtisit liikkeelle ja mitkä ovat tärkeimmät kehittämistarpeesi. Autamme sinua tunnistamaan liiketoimintasi tulevaisuuden kannalta olennaisimmat vastuullisuuden osatekijät, selkiyttämään suunnan ja tarvittavat toimenpiteet.
Tartu toimeen
Vastuullisuus edellyttää tietoisia valintoja yrityksen omistajilta ja johdolta. On tärkeää aloittaa työ omalle toimialalle ja yritykselle merkityksellisistä ja olennaisista asioista ja edetä askel kerrallaan.
Teetkö jo paljon hyvää työtä vastuullisuuden eteen, mutta et osaa sanoittaa ja viestiä sitä asiakkaille, henkilöstölle, sijoittajille ja yhteistyökumppaneille? Sinun kannattaa listata vastuullisuustavoitteesi ja niillä saavutetut tulokset sekä tehdä ne näkyviksi sisäisille ja ulkoisille sidosryhmille.
Kun nykytila ja tehdyt toimet on todettu, on helppo lähteä laajentamaan ja syventämään vastuullisuustavoitteita ja mitata niissä edistymistä. Seuraava askel on ottaa vastuullisuus mukaan osaksi johtamisjärjestelmää ja lähteä kehittämään tavoitteellisesti vastuullista liiketoimintaa.
Haluatko olla muutoksentekijä, tavoitella vastuullisella toiminnalla oman yrityksesi kehittämisen lisäksi edelläkävijyyttä, muuttaa radikaalisti oman toimialasi ja sidosryhmiesi toimintatapoja ja ansaintalogiikoita?

Selkeytä vastuullisuusstrategiasi
Autamme sinua kirkastamaan vastuullisuusstrategian yhdessä omistajien ja hallituksen kanssa. Luomme kanssasi yhdessä toteutussuunnitelman mittareineen.
Autamme sinua tunnistamaan vastuullisuuden ja kestävän kasvun vaatimat kyvykkyydet, osaamistarpeet ja talon sisäisen osaamispotentiaalin. Autamme laatimaan vastuullisuustavoitteisiin kytketyn palkitsemisjärjestelmän, joka sitouttaa avainhenkilöt.
Vastuullisuustavoitteiden selkeyttäminen ja työn organisoiminen vaikuttavat myönteisesti koko yrityksen työnteon kulttuuriin. Maineesi vastuullisena toimijana, kasvun ja muutoksen johtajana kirkastuu.
MIKSI DEVE KUMPPANIKSI?

Asiakkaamme ovat saaneet:
- Yrityksen vastuullisuuden lähtötila-analyysin
- Selkeän etenemissuunnitelman, mihin tarttua ja missä järjestyksessä.
Pidetään vauhti yllä ja pysytään vakaasti tiellä
Nyt kun kasvu on positiivista, kannattaa varmistaa, että yrityksesi organisoituminen, järjestelmät ja johtaminen tukevat yhä kiihtyvää kasvua ja kannattavuutta. Jos viivyttelet, pahimmassa tapauksessa yrityksesi kannattavuus sakkaa.